Huoh. Olipas tää blogin aloittaminen helppoa hommaa. About helpointa täällä. Mähän siis nyt kirjoittelen täällä hostellin aulassa blogia lämpimikseni kun mun kone asentelee Ubuntua samalla tuolta pakettivarastoista kun en saanu mitenkään tikkuasennusta toteutettua. Joo, ei kukaan ymmärrä, mut ei mua kiinnosta. :)
Miten mä oon tähän joutunu? No, aloitetaan aivan alusta. Halusin kauppakorkeaan ku se vaikutti coolilta ja rahakkaalta opinahjolta ja sit menin Mikkeliin kun siel sai opiskella enkuks ja oli pakollinen vaihto ja sit valitsin että haluan Argentiinaan koska haluan a) kauas, b) oppia espanjaa ja c) elää kuin kuningas Kelan euroilla. Sitten opiskelin ahkerasti ja tänne on tultu. Kerrotaanpas nyt matkan alkuvaiheista tänne asti.
Eilen, 21.7.2009 lähdin kotoa iskän kyydillä Linja-autoasemalle Hämeenlinnassa, ja sieltä tulin sitten bussilla Helsinki-Vantaalle. Kuin ihmeen kaupalla Nihtilän Nisokin oli siellä, lähdössä omaan vaihtoonsa Mehikoon. Oli kyllä kiva shoppailla Nikon kaa ja tulin ostaneeks mm. kaks pulloa Sheriffiä (ei Moldovasta, tai siis Transnistriasta, Jussi, sä tiedät tän) jotta voin sitten laitella kuvia erääseen Facebook-yhteisöön joskus.
Anyways, sitten kun pääsin Pariisiin hyvin sujuneen ekan lentomatkan jälkeen, näin Maria, joka tulee tänne kans viikon päästä. Käytiin Mäkkärissä ja jubailtiin kaikkee mitä sitten duunaillaan täällä. Pariisissa ahdisti, mua jotenkin ahdistaa ranskalaiset. Pitää opetella ranskaa, koska mun veikkaus on että sit kun niitten kanssa osaa kommunikoida, ne ei enää vituta/pelota. :D No, sit vaihdoin rahaa siellä Charles de Gaullen kentällä, jouduin odottaan turhan kauan ku menin johonkin semmoseen AMEXin jonoon mistä ne ranskikset sai hakee veronpalautuksiaan ulkomaanvaluuttana ilman komissioo. Ah. Sitten ostin dollareita Nikon suosituksesta kun pesoja ei sielläkään ollut.
Sen jälkeen menin turvatarkastukseen, jossa hyvinruskettunut afrikkalainen mies katsoi mun sealattuja jallupulloja lasiensa alta ja yltä ja sit kilttinä poikana pääsin niitten kaa läpi. Oli aika syödä; olin kuolla nälkään siellä portilla konetta odotellessa. Päätin lievittää nälkää jollain kalliilla diipadaapasalaatilla sekä kolmioleivällä, tuolla Arkhimedeen lahjalla maailmalle. Lopulta kone tuli ja pääsin fiilisteleen. Iik, kaikki puhuu espanjaa ja näyttää rumilta. Tajusin että oon ekaa kertaa mannertenvälisessä lentokoneessa. Aika jännää. Siin oli joku hieno näyttötaulu mut en saanu sitä ylös kun se oli taitettu ovelasti mun penkkiä myötäillen. En sit kehdannu kysyä keltään vaikka käytävän toisella puolella oli joku englantia puhuva ja vieressä ihan kiva hemmo. Siit tuli mulle joku issue siit pahuksen näyttötaulusta. Istuin silleen kun on 3, 3 ja 3 penkkiä samassa rivissä niin siinä keskimmäisen kolmikon vasemmassa tuolissa.
Kaikkee kivaa ruokaa tuli ja sit otin vino tintoo ku kadutti se etten tajunnu ennen Pariisia ottaa vähän hömpsyä. Sit koitin nukkua, ja kai mä ihan hyvin unta sainkin, vaikka tasasesti kahden tunnin välein heräsin 10 minuutiks. Ennen Buenos Airesia tuli aika paljon turbulenssia, ja sit nää Serranot taputtaa ku laskeudutaan. Mun mielestä joku sano joskus hyvin että eiks sen pitäis olla itsestäänselvyys että laskeudutaan onnistuneesti eikä mikään taputuksenaihe, niinkun vaikka jokin hieno tanssiesitys.
Lentokenttä olikin sit ihan oma lukunsa tässä saagassa. Ne anto meille siel koneessa jotkin ihmeen terveys- ja maahantulokaavakkeet, ja ne piti sit palauttaa tyypeille jotka ootti meitä heti maissa maskit päässä (iik, sikanuhaa!) ja sit menin passintarkastukseen; unelmavävy toimi taas, toimii aina. Laukkua sain oottaa aika kauan, istuin jo siihen lattialle kun olin niin väsynyt, ja mietin samalla että hyvä, eipähän tarvi rontata sitä isoo kassia ympäri kaupunkia. Sit se kassi tuli ja menin tullin läpi. Unelmavävy. Ihan sikkenä porukkaa venas siellä joittenkin nauhojen ulkopuolella ja heti ekana, kun tulin siihen odotussalin puolelle, pukumies anto mulle lapun, jossa toisella puolella luki että WARNING ja toisella, ettei pidä suostua mihinkään suullisiin takseihin vaan pitää mennä hakeen kyyti kopeista. No, muahan ei moinen koskettanu. Menin casuaalisti vessaan, ja silläkin matkalla jouduin sanoon noin 7 kertaa "No gracias". Vessassa oli ihanaa; ei sillä, että mulla olis ollu edes vessahätä, mutta kaikki mun tavarat oli ihan sekasin ja toi oli ainoo paikka missä niitä pysty järjesteleen. Sitten menin ettiin Manuel Tienda Leonin bussipysäkin (Lonely Planet, mitä tekisin ilman sinua?) ja menin sillä keskustaan. Oli koko ajan vähän epävarma olo siitä asti kun astuin koneeseen, ku en tienny missään vaiheessa että mitä aina tapahtuu. Taidan olla aika uncertainty avoidant.
Keskustassa jäin sit pois siinä missä kaikki muutkin, ja tuumin että nyt on rahaa tuhlattu tarpeeks, ja lähdin käveleen mun oletettua hostellia kohti, vaikka matkaa oli pari kilsaa ja siitä asemalta olis saanu taksin. Oli kyllä karu kävelymatka, tuuli hillittömästi, ja mun piti kävellä melkein vaakasuorassa eteenpäin ja kädet jääty. Sit keskustammassa joku random äijä kyseli että tarvinko majotusta, ja olin sit vaan että eikun oon menossa tapaan kaveria. Oikeesti menin sit nettikahvilaan, missä oli naurettavan halpaa; olin joku 45 min ja se makso 3,75 pesoo eli se jaettuna viidellä tai jollain 5,40:llä on sit euromäärä. Sit kävelin tyyliin ympäri koko ton keskusta-alueen ku en löytäny tätä hostellia ja sit lähdin aina ettiin seuraavaa ja seuraavaa. Sit kun olin ääri-uupunut, käyny Mäkissä vetään BigTastyn ja melkein luopunu toivosta, näin tän kyltin tässä Floridan kulmalla.
Tänne sitten vaan check in, haa, single "sviitti" tuol viitoskerroksessa. On siel ilmastointivehje, kuumaa vettä suihkussa ja iso sänky mihin mahtuu kaks nukkuun. Täällä hostellissa on joka kerroksessa oma teema, millä sit esitellään kuuluisia argentiinalaisia turisteille; mä toivoin että pääsisin Maradona-kerrokseen, mut se on kaks kerrosta alempana, ja oon jossakin Jorge B. -kerroksessa (en muista sukunimee).
Mul on ollu joka paikassa säälittäviä vaikeuksia. Ranskassa en meinannu saada check-innii hoidettua, lentokentäl se laukku ei meinannu tulla, lentokoneessa en saanu sitä näyttöö toimiin, en meinannu löytyy tätä paikkaa, ja sit tajusin huoneessa että tänne tarvii sittenkin adapterin, vaikka luin netistä että ei tarvi. Olit Mari oikeessa, se on samanlainen ku Ausseissa, mutta kuitenkin muka jotenkin vähän erilainen. No, ei muuta kun adapteriostoksille, toki _rentouttavan_ suihkun ja kamojenvaihdon jäljiltä. Ostin myös hammastahnaa, naamanpesuainetta ja suihkusaippuaa. Jee jee. Suihkun jälkeen kun menin ostaan noita oli jo ihana fiilis kun sai mennä ihan rauhassa eikä ollu enää (ihan) niin raukka turisti kassiensa kanssa ja tarvinnu pelätä koko ajan et tulee varkaita.
Tänään olis tosiaan tarkotus saada tää tietokone kuntoon, koska siitä riippuu mun monet monet asiat. Alakerrassa olis kait jotkut juo niin paljon kun jaksat viidellä eurolla, mut kai se pitää skipata. Vois tossa kohta käydä syömässä jossain, varmaan mäkissä, kun onhan se vähän ankeeta mennä yksin johonkin oikeeseen ravintolaan (joo Kipa, on se Mäkkikin perheravintola).
Huomenna mun olis sit tarkotus pysyä tässä samassa mestassa mutta vaihtaa omasta huoneesta dormitorioon. Tänään halusin ihan tarkotuksella olla yksin niin saa olla ees jossain yksin eikä tarvi niistä kamoista stressata niin paljoa. Huomenna voin sit vaan kekkuloida niin paljon huoneen ulkopuolel, että voin jättää vaikka matkalaukun säilöön tai jotain. Ilmainen nettihän täällä on; tossa on noita koneita. Tää mesta järjestää myös tangotunteja, espanjantunteja, matkoja yms. gran dö döötä. Taidan silti ottaa jostain muulta sen espanjankurssini, noi hinnat vaikutti vähän suolaiselta.
Fiilikset on nyt ehkä päivän positiivisimmat: väsyneet, mutta onnelliset. Huomenna pitäis sit ehkä ostaa se prepaid-kortti puhelimeen ja alkaa vähän katteleen kämppiä netistä ja hankkia jotain kavereita. Myös espanjankursseja pitäis kattoo, ja kerrata sitä vähäistä espanjaa, jonka oon joskus oppinu. Alan kohta puhua liikaa enkkua, kun tää on niin enkkuystävällinen hostelli.
Oon ollu ihan giluissa/fileissä(/miten sitä nyt tykkää ihmiset sanoa) siitä, että joskus kolmen kuukauden päästä tää on ehkä jo oikeesti mun semmonen asuinkaupunki minkä saatan tuntea omakseni ja mistä tiedän kaikkia kivoja baareja, ravintoloita, kuntosalin, lenkkipolkuja, futista, ja ihmisiä. Tää on yks näistä maailman suurkaupungeista, täällähän on rajattomat mahdollisuudet. Sitäkin ehdin jo miettiä, et jos noi kojutyypit jaksaa tuolla nollakelisateessa seistä ja se viel kannattaa niille, niin millä kaikilla tavoilla täällä voiskaan tehdä rahaa tämmönen pistämättömän fiksu ja filmaattinen yksilö.
Nyt alkaa loppua tajunnanvirta. On ollu kyllä kiva kirjoittaa. Tuun varmaan kirjoittaan tätä blogia aika suorasanaisesti, pyrin olemaan loukkaamatta ketään nimeltä, mutta en takaa että muuten tulee täysin poliittisesti korrektia matskua ulos. Tää on muutenkin varmaan mun pisin posti näistä kaikista mitä tähän ikinä tulee, joten kiva, jos joku jaksoi lukea tänne asti. En muuten ite jaksa, joten typoja eli kirotusvihreitä on varmaan aika paljon. Ciao! :)
No comments:
Post a Comment