Jeah. Tänään on siis 25.7. ja lauantaipäivä. Tulin juurikin aamiaiselta, eli taas on mätetty patonkia ja muroja.
Eilen oli ihan loistava päivä. Näin Essin, joka siis on myös meidän koulusta tullu vaihtoon tänne. Käytiin syömässä pizza muy grande, joka makso puokkiin jotain vajaa kaks euroa, hui. Sit viiden aikaan lähdin hostellilta mun ekalle metromatkalle kun menin pelaan futista Palermoon. Oli ihan loistavaa saada vähän toteuttaa itseään pelikentällä (oon vieläkin niin tyhmä että juoksen itteni hengiltä enkä edes saa mitään aikaseks) ja ennen kaikkea jutella uusien ihmisten kaa. Sain sieltä kaks uutta Facebook-kaveria: Guilhermo Brasiliasta ja Austin oli jostain Jenkeistä.
Futiksen jälkeen käveltiin Guilhermon kanssa Palermon kaduilla melko kauan ja juteltiin about kaikesta. Se on siis 18-vuotias brasilialainen nuori, joka on täällä jossain lyhyessä kielivaihdossa, silleen et se asuu täällä jossakin sijaisperheessä. Se on ollu Jenkeissä vaihdossa niin se puhuu parempaa enkkua kun mä.
Sit futiksen jälkeen menin tähän koneelle ja olin valmis nukkumaan ku jalat oli ihan kuollu, mutta toisin kävi: mun huoneeseen oli tullu Alex USA:sta ja sit lähettiin sen kaa bilettään. Mentiin taksil Palermoon, makso taas sekin joku pari euroo mut Alex makso, sit oltiin siel jollakin klubilla jostakin yhdestä-puol kahdesta johonkin puol viiteen. Sit mä lähdin yksin kotio taksilla. Mielenkiintonen taksimatka ku menin ekaa kertaa yksin ja ei puhuttu mitään sen kuskin kanssa. :D Se oli kyl radiotaxi ja sil oli kaikki viralliset paperit ja taksamittari koko ajan näkyvillä. Maksoin siit taksista jonkun viis euroo pesoina.
Nyt väsyttää, meen varmaan nukkuun pariks tunniks ja sit lähden ehkä semmoselle risteilylle täältä joskus tossa kahdelta.
Fiilis on paljon parempi kun ihan ekoina päivinä, nyt ku en enää stressaa siitä espanjasta ja kämpistä. Mullahan on tässä kahden viikon lomakin ennen ku pitää mitään tehdä kun sitä meidän koulun alkua on jotenkin oudosti lykätty koko ajan. :) Uudet ihmiset on kivoja ja täällä kaupungissa voi tehdä vaikka mitä. Täällä on jotenkin niin rentoo olla kun kukaan ei stressaa mistään. :)
Saturday, July 25, 2009
Friday, July 24, 2009
Segundo día
Noni. Tänään on ollu kivempi päivä kun eilen. Paitsi että eilen oli kivempi kirjottaa, ku oli oma kone ja ääkköset, jotka tällä hostellin koneella tuottaa päänvaivaa.
Tänään heräsin kylmyyteen ja nousin joskus kasilta aamulla, menin suihkuun lämmitteleen, ja sit menin aamupalalle. Se oli semi vaatimaton, mut ilmanen, ja eihän tää mikään hotelli oo, vaan erittäin loistokas hostelli. Tääl vois asua. Se olis noin 240 euroo kuussa. Ei paha. Toi kuuden hengen dormi missä oon nyt, on joku 42 pesoo yöltä.
Aamiaisen jälkeen pakkasin mun kimpsut ja tsekkasin ulos. Jätin kamat säilöön noille respan tyypeille ja tulin tähän dataileen. Sit kattelin vähän kämppiä ja espanjankursseja. Kyllähän niitä on molempia kuin pilvin pimein, mut haluan selvitä mahdollisimman halvalla maksimoiden samalla kokemuksen täällä.
Onnen maksimointi, se on kyllä kautta vuosien ehkä ollut se mun pahin ongelma ja este siihen että eläisin hetkessä ja olisin onnellinen. Ehkä mä sen taidon opin täällä rajattomien mahdollisuuksien kaupungissa, jossa voi joko jahkailla ikuisesti toisten juttujen perään kun mitä tekee just parhaillaan tai sit vaan olla tyytyväinen siihen mitä tekee ja olla onnellinen...
Sit ku kirjauduin sisään dormiin joskus neljän maissa, menin sinne kääntyyn ja lähdin vähän tutkiin kaupunkia. Nyt tajusin ottaa kunnon talvivarustuksen ja villasukatkin jalkaan (jotka on mulla juurikin nyt kans), jottei tulis kylmä. Sit menin käymään Galeria Pasificossa, se on semmonen iso ostoskeskus tossa vieressä. Siellä sit söin pihviä. Taas olin vähän pihalla. Kai se pitää espanjaa lukee tossa kohta, kun en hemmetti ostaa ees sanoo että tota porkkanaraastetta tosta. :D Sama kaupassa ku en osannu sanoo että juustoa.
Samalla kun kävelin tuol kaupungilla, mietin sitä et kuinka sekavaa täällä kaikki on; kadut hajoaa käsiin, puolet ihmisistä elättää itsensä ojentamalla kättään täällä keskustasa, ja kaupanteko- ja työkulttuuri on kaiken kaikkiaan tosi epärationaalista kun mennään eteenpäin semmosella nepotismi-tinkaaminen-mañana -akselilla. Mut kai tää käy näiden paikallisten järkeen ihan totaalisesti. Vähän sama kun se, ettei miehet ja naisetkaan ymmärrä toisiaan, mutta oman sukupuolen edustajia kaikki ymmärtää usein paljon paremmin.
Sit kun tulin tuolta kaupungilta, tuli mun tähtihetket: eka vaihdoin pari sanaa pojan kanssa joka on kotosin Meksikosta, ja sit tapasin mun huonekaverin, joka on täältäpäin vissiin kotosin. Siltä vois kysellä kaikkia vinkkejä. Sen kans me juteltiin joku viis minuuttii, mut oli ihan loistavaa puhua espanjaa. Ja sit se sano et osaan hyvin siihen nähden et oon opiskellu vasta kolme kuukautta.
Kellohan on nyt siis vasta 19.17, eli ilta on vielä nuori. Voisin vaikkapa opiskella espanjaa ja vaan luuhata täällä hostellilla. Toisaalta tää hostelli mainostaa jotain Pub Crawl Buenos Airesia, joka on tuol Palermossa viel kaiken lisäks. Se on vissiin noita vähän parempia naapurustoja. Siel vois tavata jotain muita ulkomaalasia ja sit käydä niitten kaa ulkona myöhemminkin. Ja se maksaa vaan jotain 12 €, jeah. Noh, eniveis, on opiskeltava ja tavattava uusia ihmisiä. Ei paha nakki. :)
Jotenkin paljon parempi fiilis kun tajuaa ettei tässä oo mihinkään kiire. Huomenna on joku 5 vastaan 5 -futisjuttukin, minkä tää hostelli järkkää. Sinne vois mennä vähän juoksulenkkareilla riplaileen ja pitään palloo pään päällä.
Nyt on semmonen hieman uupunut, seis olo. Taidan lopettaa tähän ja kattoo taas asuntoja ja espanjankursseja. Ciao! (noin ne tääl sanoo ku mä sanon Adíos)
Tänään heräsin kylmyyteen ja nousin joskus kasilta aamulla, menin suihkuun lämmitteleen, ja sit menin aamupalalle. Se oli semi vaatimaton, mut ilmanen, ja eihän tää mikään hotelli oo, vaan erittäin loistokas hostelli. Tääl vois asua. Se olis noin 240 euroo kuussa. Ei paha. Toi kuuden hengen dormi missä oon nyt, on joku 42 pesoo yöltä.
Aamiaisen jälkeen pakkasin mun kimpsut ja tsekkasin ulos. Jätin kamat säilöön noille respan tyypeille ja tulin tähän dataileen. Sit kattelin vähän kämppiä ja espanjankursseja. Kyllähän niitä on molempia kuin pilvin pimein, mut haluan selvitä mahdollisimman halvalla maksimoiden samalla kokemuksen täällä.
Onnen maksimointi, se on kyllä kautta vuosien ehkä ollut se mun pahin ongelma ja este siihen että eläisin hetkessä ja olisin onnellinen. Ehkä mä sen taidon opin täällä rajattomien mahdollisuuksien kaupungissa, jossa voi joko jahkailla ikuisesti toisten juttujen perään kun mitä tekee just parhaillaan tai sit vaan olla tyytyväinen siihen mitä tekee ja olla onnellinen...
Sit ku kirjauduin sisään dormiin joskus neljän maissa, menin sinne kääntyyn ja lähdin vähän tutkiin kaupunkia. Nyt tajusin ottaa kunnon talvivarustuksen ja villasukatkin jalkaan (jotka on mulla juurikin nyt kans), jottei tulis kylmä. Sit menin käymään Galeria Pasificossa, se on semmonen iso ostoskeskus tossa vieressä. Siellä sit söin pihviä. Taas olin vähän pihalla. Kai se pitää espanjaa lukee tossa kohta, kun en hemmetti ostaa ees sanoo että tota porkkanaraastetta tosta. :D Sama kaupassa ku en osannu sanoo että juustoa.
Samalla kun kävelin tuol kaupungilla, mietin sitä et kuinka sekavaa täällä kaikki on; kadut hajoaa käsiin, puolet ihmisistä elättää itsensä ojentamalla kättään täällä keskustasa, ja kaupanteko- ja työkulttuuri on kaiken kaikkiaan tosi epärationaalista kun mennään eteenpäin semmosella nepotismi-tinkaaminen-mañana -akselilla. Mut kai tää käy näiden paikallisten järkeen ihan totaalisesti. Vähän sama kun se, ettei miehet ja naisetkaan ymmärrä toisiaan, mutta oman sukupuolen edustajia kaikki ymmärtää usein paljon paremmin.
Sit kun tulin tuolta kaupungilta, tuli mun tähtihetket: eka vaihdoin pari sanaa pojan kanssa joka on kotosin Meksikosta, ja sit tapasin mun huonekaverin, joka on täältäpäin vissiin kotosin. Siltä vois kysellä kaikkia vinkkejä. Sen kans me juteltiin joku viis minuuttii, mut oli ihan loistavaa puhua espanjaa. Ja sit se sano et osaan hyvin siihen nähden et oon opiskellu vasta kolme kuukautta.
Kellohan on nyt siis vasta 19.17, eli ilta on vielä nuori. Voisin vaikkapa opiskella espanjaa ja vaan luuhata täällä hostellilla. Toisaalta tää hostelli mainostaa jotain Pub Crawl Buenos Airesia, joka on tuol Palermossa viel kaiken lisäks. Se on vissiin noita vähän parempia naapurustoja. Siel vois tavata jotain muita ulkomaalasia ja sit käydä niitten kaa ulkona myöhemminkin. Ja se maksaa vaan jotain 12 €, jeah. Noh, eniveis, on opiskeltava ja tavattava uusia ihmisiä. Ei paha nakki. :)
Jotenkin paljon parempi fiilis kun tajuaa ettei tässä oo mihinkään kiire. Huomenna on joku 5 vastaan 5 -futisjuttukin, minkä tää hostelli järkkää. Sinne vois mennä vähän juoksulenkkareilla riplaileen ja pitään palloo pään päällä.
Nyt on semmonen hieman uupunut, seis olo. Taidan lopettaa tähän ja kattoo taas asuntoja ja espanjankursseja. Ciao! (noin ne tääl sanoo ku mä sanon Adíos)
Thursday, July 23, 2009
Eka ilta (on aina jännä)
Huoh. Olipas tää blogin aloittaminen helppoa hommaa. About helpointa täällä. Mähän siis nyt kirjoittelen täällä hostellin aulassa blogia lämpimikseni kun mun kone asentelee Ubuntua samalla tuolta pakettivarastoista kun en saanu mitenkään tikkuasennusta toteutettua. Joo, ei kukaan ymmärrä, mut ei mua kiinnosta. :)
Miten mä oon tähän joutunu? No, aloitetaan aivan alusta. Halusin kauppakorkeaan ku se vaikutti coolilta ja rahakkaalta opinahjolta ja sit menin Mikkeliin kun siel sai opiskella enkuks ja oli pakollinen vaihto ja sit valitsin että haluan Argentiinaan koska haluan a) kauas, b) oppia espanjaa ja c) elää kuin kuningas Kelan euroilla. Sitten opiskelin ahkerasti ja tänne on tultu. Kerrotaanpas nyt matkan alkuvaiheista tänne asti.
Eilen, 21.7.2009 lähdin kotoa iskän kyydillä Linja-autoasemalle Hämeenlinnassa, ja sieltä tulin sitten bussilla Helsinki-Vantaalle. Kuin ihmeen kaupalla Nihtilän Nisokin oli siellä, lähdössä omaan vaihtoonsa Mehikoon. Oli kyllä kiva shoppailla Nikon kaa ja tulin ostaneeks mm. kaks pulloa Sheriffiä (ei Moldovasta, tai siis Transnistriasta, Jussi, sä tiedät tän) jotta voin sitten laitella kuvia erääseen Facebook-yhteisöön joskus.
Anyways, sitten kun pääsin Pariisiin hyvin sujuneen ekan lentomatkan jälkeen, näin Maria, joka tulee tänne kans viikon päästä. Käytiin Mäkkärissä ja jubailtiin kaikkee mitä sitten duunaillaan täällä. Pariisissa ahdisti, mua jotenkin ahdistaa ranskalaiset. Pitää opetella ranskaa, koska mun veikkaus on että sit kun niitten kanssa osaa kommunikoida, ne ei enää vituta/pelota. :D No, sit vaihdoin rahaa siellä Charles de Gaullen kentällä, jouduin odottaan turhan kauan ku menin johonkin semmoseen AMEXin jonoon mistä ne ranskikset sai hakee veronpalautuksiaan ulkomaanvaluuttana ilman komissioo. Ah. Sitten ostin dollareita Nikon suosituksesta kun pesoja ei sielläkään ollut.
Sen jälkeen menin turvatarkastukseen, jossa hyvinruskettunut afrikkalainen mies katsoi mun sealattuja jallupulloja lasiensa alta ja yltä ja sit kilttinä poikana pääsin niitten kaa läpi. Oli aika syödä; olin kuolla nälkään siellä portilla konetta odotellessa. Päätin lievittää nälkää jollain kalliilla diipadaapasalaatilla sekä kolmioleivällä, tuolla Arkhimedeen lahjalla maailmalle. Lopulta kone tuli ja pääsin fiilisteleen. Iik, kaikki puhuu espanjaa ja näyttää rumilta. Tajusin että oon ekaa kertaa mannertenvälisessä lentokoneessa. Aika jännää. Siin oli joku hieno näyttötaulu mut en saanu sitä ylös kun se oli taitettu ovelasti mun penkkiä myötäillen. En sit kehdannu kysyä keltään vaikka käytävän toisella puolella oli joku englantia puhuva ja vieressä ihan kiva hemmo. Siit tuli mulle joku issue siit pahuksen näyttötaulusta. Istuin silleen kun on 3, 3 ja 3 penkkiä samassa rivissä niin siinä keskimmäisen kolmikon vasemmassa tuolissa.
Kaikkee kivaa ruokaa tuli ja sit otin vino tintoo ku kadutti se etten tajunnu ennen Pariisia ottaa vähän hömpsyä. Sit koitin nukkua, ja kai mä ihan hyvin unta sainkin, vaikka tasasesti kahden tunnin välein heräsin 10 minuutiks. Ennen Buenos Airesia tuli aika paljon turbulenssia, ja sit nää Serranot taputtaa ku laskeudutaan. Mun mielestä joku sano joskus hyvin että eiks sen pitäis olla itsestäänselvyys että laskeudutaan onnistuneesti eikä mikään taputuksenaihe, niinkun vaikka jokin hieno tanssiesitys.
Lentokenttä olikin sit ihan oma lukunsa tässä saagassa. Ne anto meille siel koneessa jotkin ihmeen terveys- ja maahantulokaavakkeet, ja ne piti sit palauttaa tyypeille jotka ootti meitä heti maissa maskit päässä (iik, sikanuhaa!) ja sit menin passintarkastukseen; unelmavävy toimi taas, toimii aina. Laukkua sain oottaa aika kauan, istuin jo siihen lattialle kun olin niin väsynyt, ja mietin samalla että hyvä, eipähän tarvi rontata sitä isoo kassia ympäri kaupunkia. Sit se kassi tuli ja menin tullin läpi. Unelmavävy. Ihan sikkenä porukkaa venas siellä joittenkin nauhojen ulkopuolella ja heti ekana, kun tulin siihen odotussalin puolelle, pukumies anto mulle lapun, jossa toisella puolella luki että WARNING ja toisella, ettei pidä suostua mihinkään suullisiin takseihin vaan pitää mennä hakeen kyyti kopeista. No, muahan ei moinen koskettanu. Menin casuaalisti vessaan, ja silläkin matkalla jouduin sanoon noin 7 kertaa "No gracias". Vessassa oli ihanaa; ei sillä, että mulla olis ollu edes vessahätä, mutta kaikki mun tavarat oli ihan sekasin ja toi oli ainoo paikka missä niitä pysty järjesteleen. Sitten menin ettiin Manuel Tienda Leonin bussipysäkin (Lonely Planet, mitä tekisin ilman sinua?) ja menin sillä keskustaan. Oli koko ajan vähän epävarma olo siitä asti kun astuin koneeseen, ku en tienny missään vaiheessa että mitä aina tapahtuu. Taidan olla aika uncertainty avoidant.
Keskustassa jäin sit pois siinä missä kaikki muutkin, ja tuumin että nyt on rahaa tuhlattu tarpeeks, ja lähdin käveleen mun oletettua hostellia kohti, vaikka matkaa oli pari kilsaa ja siitä asemalta olis saanu taksin. Oli kyllä karu kävelymatka, tuuli hillittömästi, ja mun piti kävellä melkein vaakasuorassa eteenpäin ja kädet jääty. Sit keskustammassa joku random äijä kyseli että tarvinko majotusta, ja olin sit vaan että eikun oon menossa tapaan kaveria. Oikeesti menin sit nettikahvilaan, missä oli naurettavan halpaa; olin joku 45 min ja se makso 3,75 pesoo eli se jaettuna viidellä tai jollain 5,40:llä on sit euromäärä. Sit kävelin tyyliin ympäri koko ton keskusta-alueen ku en löytäny tätä hostellia ja sit lähdin aina ettiin seuraavaa ja seuraavaa. Sit kun olin ääri-uupunut, käyny Mäkissä vetään BigTastyn ja melkein luopunu toivosta, näin tän kyltin tässä Floridan kulmalla.
Tänne sitten vaan check in, haa, single "sviitti" tuol viitoskerroksessa. On siel ilmastointivehje, kuumaa vettä suihkussa ja iso sänky mihin mahtuu kaks nukkuun. Täällä hostellissa on joka kerroksessa oma teema, millä sit esitellään kuuluisia argentiinalaisia turisteille; mä toivoin että pääsisin Maradona-kerrokseen, mut se on kaks kerrosta alempana, ja oon jossakin Jorge B. -kerroksessa (en muista sukunimee).
Mul on ollu joka paikassa säälittäviä vaikeuksia. Ranskassa en meinannu saada check-innii hoidettua, lentokentäl se laukku ei meinannu tulla, lentokoneessa en saanu sitä näyttöö toimiin, en meinannu löytyy tätä paikkaa, ja sit tajusin huoneessa että tänne tarvii sittenkin adapterin, vaikka luin netistä että ei tarvi. Olit Mari oikeessa, se on samanlainen ku Ausseissa, mutta kuitenkin muka jotenkin vähän erilainen. No, ei muuta kun adapteriostoksille, toki _rentouttavan_ suihkun ja kamojenvaihdon jäljiltä. Ostin myös hammastahnaa, naamanpesuainetta ja suihkusaippuaa. Jee jee. Suihkun jälkeen kun menin ostaan noita oli jo ihana fiilis kun sai mennä ihan rauhassa eikä ollu enää (ihan) niin raukka turisti kassiensa kanssa ja tarvinnu pelätä koko ajan et tulee varkaita.
Tänään olis tosiaan tarkotus saada tää tietokone kuntoon, koska siitä riippuu mun monet monet asiat. Alakerrassa olis kait jotkut juo niin paljon kun jaksat viidellä eurolla, mut kai se pitää skipata. Vois tossa kohta käydä syömässä jossain, varmaan mäkissä, kun onhan se vähän ankeeta mennä yksin johonkin oikeeseen ravintolaan (joo Kipa, on se Mäkkikin perheravintola).
Huomenna mun olis sit tarkotus pysyä tässä samassa mestassa mutta vaihtaa omasta huoneesta dormitorioon. Tänään halusin ihan tarkotuksella olla yksin niin saa olla ees jossain yksin eikä tarvi niistä kamoista stressata niin paljoa. Huomenna voin sit vaan kekkuloida niin paljon huoneen ulkopuolel, että voin jättää vaikka matkalaukun säilöön tai jotain. Ilmainen nettihän täällä on; tossa on noita koneita. Tää mesta järjestää myös tangotunteja, espanjantunteja, matkoja yms. gran dö döötä. Taidan silti ottaa jostain muulta sen espanjankurssini, noi hinnat vaikutti vähän suolaiselta.
Fiilikset on nyt ehkä päivän positiivisimmat: väsyneet, mutta onnelliset. Huomenna pitäis sit ehkä ostaa se prepaid-kortti puhelimeen ja alkaa vähän katteleen kämppiä netistä ja hankkia jotain kavereita. Myös espanjankursseja pitäis kattoo, ja kerrata sitä vähäistä espanjaa, jonka oon joskus oppinu. Alan kohta puhua liikaa enkkua, kun tää on niin enkkuystävällinen hostelli.
Oon ollu ihan giluissa/fileissä(/miten sitä nyt tykkää ihmiset sanoa) siitä, että joskus kolmen kuukauden päästä tää on ehkä jo oikeesti mun semmonen asuinkaupunki minkä saatan tuntea omakseni ja mistä tiedän kaikkia kivoja baareja, ravintoloita, kuntosalin, lenkkipolkuja, futista, ja ihmisiä. Tää on yks näistä maailman suurkaupungeista, täällähän on rajattomat mahdollisuudet. Sitäkin ehdin jo miettiä, et jos noi kojutyypit jaksaa tuolla nollakelisateessa seistä ja se viel kannattaa niille, niin millä kaikilla tavoilla täällä voiskaan tehdä rahaa tämmönen pistämättömän fiksu ja filmaattinen yksilö.
Nyt alkaa loppua tajunnanvirta. On ollu kyllä kiva kirjoittaa. Tuun varmaan kirjoittaan tätä blogia aika suorasanaisesti, pyrin olemaan loukkaamatta ketään nimeltä, mutta en takaa että muuten tulee täysin poliittisesti korrektia matskua ulos. Tää on muutenkin varmaan mun pisin posti näistä kaikista mitä tähän ikinä tulee, joten kiva, jos joku jaksoi lukea tänne asti. En muuten ite jaksa, joten typoja eli kirotusvihreitä on varmaan aika paljon. Ciao! :)
Miten mä oon tähän joutunu? No, aloitetaan aivan alusta. Halusin kauppakorkeaan ku se vaikutti coolilta ja rahakkaalta opinahjolta ja sit menin Mikkeliin kun siel sai opiskella enkuks ja oli pakollinen vaihto ja sit valitsin että haluan Argentiinaan koska haluan a) kauas, b) oppia espanjaa ja c) elää kuin kuningas Kelan euroilla. Sitten opiskelin ahkerasti ja tänne on tultu. Kerrotaanpas nyt matkan alkuvaiheista tänne asti.
Eilen, 21.7.2009 lähdin kotoa iskän kyydillä Linja-autoasemalle Hämeenlinnassa, ja sieltä tulin sitten bussilla Helsinki-Vantaalle. Kuin ihmeen kaupalla Nihtilän Nisokin oli siellä, lähdössä omaan vaihtoonsa Mehikoon. Oli kyllä kiva shoppailla Nikon kaa ja tulin ostaneeks mm. kaks pulloa Sheriffiä (ei Moldovasta, tai siis Transnistriasta, Jussi, sä tiedät tän) jotta voin sitten laitella kuvia erääseen Facebook-yhteisöön joskus.
Anyways, sitten kun pääsin Pariisiin hyvin sujuneen ekan lentomatkan jälkeen, näin Maria, joka tulee tänne kans viikon päästä. Käytiin Mäkkärissä ja jubailtiin kaikkee mitä sitten duunaillaan täällä. Pariisissa ahdisti, mua jotenkin ahdistaa ranskalaiset. Pitää opetella ranskaa, koska mun veikkaus on että sit kun niitten kanssa osaa kommunikoida, ne ei enää vituta/pelota. :D No, sit vaihdoin rahaa siellä Charles de Gaullen kentällä, jouduin odottaan turhan kauan ku menin johonkin semmoseen AMEXin jonoon mistä ne ranskikset sai hakee veronpalautuksiaan ulkomaanvaluuttana ilman komissioo. Ah. Sitten ostin dollareita Nikon suosituksesta kun pesoja ei sielläkään ollut.
Sen jälkeen menin turvatarkastukseen, jossa hyvinruskettunut afrikkalainen mies katsoi mun sealattuja jallupulloja lasiensa alta ja yltä ja sit kilttinä poikana pääsin niitten kaa läpi. Oli aika syödä; olin kuolla nälkään siellä portilla konetta odotellessa. Päätin lievittää nälkää jollain kalliilla diipadaapasalaatilla sekä kolmioleivällä, tuolla Arkhimedeen lahjalla maailmalle. Lopulta kone tuli ja pääsin fiilisteleen. Iik, kaikki puhuu espanjaa ja näyttää rumilta. Tajusin että oon ekaa kertaa mannertenvälisessä lentokoneessa. Aika jännää. Siin oli joku hieno näyttötaulu mut en saanu sitä ylös kun se oli taitettu ovelasti mun penkkiä myötäillen. En sit kehdannu kysyä keltään vaikka käytävän toisella puolella oli joku englantia puhuva ja vieressä ihan kiva hemmo. Siit tuli mulle joku issue siit pahuksen näyttötaulusta. Istuin silleen kun on 3, 3 ja 3 penkkiä samassa rivissä niin siinä keskimmäisen kolmikon vasemmassa tuolissa.
Kaikkee kivaa ruokaa tuli ja sit otin vino tintoo ku kadutti se etten tajunnu ennen Pariisia ottaa vähän hömpsyä. Sit koitin nukkua, ja kai mä ihan hyvin unta sainkin, vaikka tasasesti kahden tunnin välein heräsin 10 minuutiks. Ennen Buenos Airesia tuli aika paljon turbulenssia, ja sit nää Serranot taputtaa ku laskeudutaan. Mun mielestä joku sano joskus hyvin että eiks sen pitäis olla itsestäänselvyys että laskeudutaan onnistuneesti eikä mikään taputuksenaihe, niinkun vaikka jokin hieno tanssiesitys.
Lentokenttä olikin sit ihan oma lukunsa tässä saagassa. Ne anto meille siel koneessa jotkin ihmeen terveys- ja maahantulokaavakkeet, ja ne piti sit palauttaa tyypeille jotka ootti meitä heti maissa maskit päässä (iik, sikanuhaa!) ja sit menin passintarkastukseen; unelmavävy toimi taas, toimii aina. Laukkua sain oottaa aika kauan, istuin jo siihen lattialle kun olin niin väsynyt, ja mietin samalla että hyvä, eipähän tarvi rontata sitä isoo kassia ympäri kaupunkia. Sit se kassi tuli ja menin tullin läpi. Unelmavävy. Ihan sikkenä porukkaa venas siellä joittenkin nauhojen ulkopuolella ja heti ekana, kun tulin siihen odotussalin puolelle, pukumies anto mulle lapun, jossa toisella puolella luki että WARNING ja toisella, ettei pidä suostua mihinkään suullisiin takseihin vaan pitää mennä hakeen kyyti kopeista. No, muahan ei moinen koskettanu. Menin casuaalisti vessaan, ja silläkin matkalla jouduin sanoon noin 7 kertaa "No gracias". Vessassa oli ihanaa; ei sillä, että mulla olis ollu edes vessahätä, mutta kaikki mun tavarat oli ihan sekasin ja toi oli ainoo paikka missä niitä pysty järjesteleen. Sitten menin ettiin Manuel Tienda Leonin bussipysäkin (Lonely Planet, mitä tekisin ilman sinua?) ja menin sillä keskustaan. Oli koko ajan vähän epävarma olo siitä asti kun astuin koneeseen, ku en tienny missään vaiheessa että mitä aina tapahtuu. Taidan olla aika uncertainty avoidant.
Keskustassa jäin sit pois siinä missä kaikki muutkin, ja tuumin että nyt on rahaa tuhlattu tarpeeks, ja lähdin käveleen mun oletettua hostellia kohti, vaikka matkaa oli pari kilsaa ja siitä asemalta olis saanu taksin. Oli kyllä karu kävelymatka, tuuli hillittömästi, ja mun piti kävellä melkein vaakasuorassa eteenpäin ja kädet jääty. Sit keskustammassa joku random äijä kyseli että tarvinko majotusta, ja olin sit vaan että eikun oon menossa tapaan kaveria. Oikeesti menin sit nettikahvilaan, missä oli naurettavan halpaa; olin joku 45 min ja se makso 3,75 pesoo eli se jaettuna viidellä tai jollain 5,40:llä on sit euromäärä. Sit kävelin tyyliin ympäri koko ton keskusta-alueen ku en löytäny tätä hostellia ja sit lähdin aina ettiin seuraavaa ja seuraavaa. Sit kun olin ääri-uupunut, käyny Mäkissä vetään BigTastyn ja melkein luopunu toivosta, näin tän kyltin tässä Floridan kulmalla.
Tänne sitten vaan check in, haa, single "sviitti" tuol viitoskerroksessa. On siel ilmastointivehje, kuumaa vettä suihkussa ja iso sänky mihin mahtuu kaks nukkuun. Täällä hostellissa on joka kerroksessa oma teema, millä sit esitellään kuuluisia argentiinalaisia turisteille; mä toivoin että pääsisin Maradona-kerrokseen, mut se on kaks kerrosta alempana, ja oon jossakin Jorge B. -kerroksessa (en muista sukunimee).
Mul on ollu joka paikassa säälittäviä vaikeuksia. Ranskassa en meinannu saada check-innii hoidettua, lentokentäl se laukku ei meinannu tulla, lentokoneessa en saanu sitä näyttöö toimiin, en meinannu löytyy tätä paikkaa, ja sit tajusin huoneessa että tänne tarvii sittenkin adapterin, vaikka luin netistä että ei tarvi. Olit Mari oikeessa, se on samanlainen ku Ausseissa, mutta kuitenkin muka jotenkin vähän erilainen. No, ei muuta kun adapteriostoksille, toki _rentouttavan_ suihkun ja kamojenvaihdon jäljiltä. Ostin myös hammastahnaa, naamanpesuainetta ja suihkusaippuaa. Jee jee. Suihkun jälkeen kun menin ostaan noita oli jo ihana fiilis kun sai mennä ihan rauhassa eikä ollu enää (ihan) niin raukka turisti kassiensa kanssa ja tarvinnu pelätä koko ajan et tulee varkaita.
Tänään olis tosiaan tarkotus saada tää tietokone kuntoon, koska siitä riippuu mun monet monet asiat. Alakerrassa olis kait jotkut juo niin paljon kun jaksat viidellä eurolla, mut kai se pitää skipata. Vois tossa kohta käydä syömässä jossain, varmaan mäkissä, kun onhan se vähän ankeeta mennä yksin johonkin oikeeseen ravintolaan (joo Kipa, on se Mäkkikin perheravintola).
Huomenna mun olis sit tarkotus pysyä tässä samassa mestassa mutta vaihtaa omasta huoneesta dormitorioon. Tänään halusin ihan tarkotuksella olla yksin niin saa olla ees jossain yksin eikä tarvi niistä kamoista stressata niin paljoa. Huomenna voin sit vaan kekkuloida niin paljon huoneen ulkopuolel, että voin jättää vaikka matkalaukun säilöön tai jotain. Ilmainen nettihän täällä on; tossa on noita koneita. Tää mesta järjestää myös tangotunteja, espanjantunteja, matkoja yms. gran dö döötä. Taidan silti ottaa jostain muulta sen espanjankurssini, noi hinnat vaikutti vähän suolaiselta.
Fiilikset on nyt ehkä päivän positiivisimmat: väsyneet, mutta onnelliset. Huomenna pitäis sit ehkä ostaa se prepaid-kortti puhelimeen ja alkaa vähän katteleen kämppiä netistä ja hankkia jotain kavereita. Myös espanjankursseja pitäis kattoo, ja kerrata sitä vähäistä espanjaa, jonka oon joskus oppinu. Alan kohta puhua liikaa enkkua, kun tää on niin enkkuystävällinen hostelli.
Oon ollu ihan giluissa/fileissä(/miten sitä nyt tykkää ihmiset sanoa) siitä, että joskus kolmen kuukauden päästä tää on ehkä jo oikeesti mun semmonen asuinkaupunki minkä saatan tuntea omakseni ja mistä tiedän kaikkia kivoja baareja, ravintoloita, kuntosalin, lenkkipolkuja, futista, ja ihmisiä. Tää on yks näistä maailman suurkaupungeista, täällähän on rajattomat mahdollisuudet. Sitäkin ehdin jo miettiä, et jos noi kojutyypit jaksaa tuolla nollakelisateessa seistä ja se viel kannattaa niille, niin millä kaikilla tavoilla täällä voiskaan tehdä rahaa tämmönen pistämättömän fiksu ja filmaattinen yksilö.
Nyt alkaa loppua tajunnanvirta. On ollu kyllä kiva kirjoittaa. Tuun varmaan kirjoittaan tätä blogia aika suorasanaisesti, pyrin olemaan loukkaamatta ketään nimeltä, mutta en takaa että muuten tulee täysin poliittisesti korrektia matskua ulos. Tää on muutenkin varmaan mun pisin posti näistä kaikista mitä tähän ikinä tulee, joten kiva, jos joku jaksoi lukea tänne asti. En muuten ite jaksa, joten typoja eli kirotusvihreitä on varmaan aika paljon. Ciao! :)
Subscribe to:
Posts (Atom)